105

 Pieni ratsastustaukoni laittoi ajattelemaan asioita uudelta kantilta ja uudella tapaa.

Olen pitkään miettinyt ja ollut sitä mieltä että Goldi on mennyt huonompaan suuntaan ratsastuksellisesti. Olen suorittanut tässä hiljaisten ja pitkien työpäivien aikana jos jonkinlaista itsetutkiskelua, ja tullut siihen lopputulokseen että poni ei ole välttämättä mennyt alamäkeen (paitsi sen laukka), vaan minä itse olen.

En ole saanut aikoihin ratsastaessa sellaista oloa, että en voi ajatella muuta kuin sanaa VAU. En ole ollut pitkään aikaan onnellinen ja tyytyväinen siitä mitä minulla on jo, vaan sorrun aina ajattelemaan mitä minulla voisi olla jos itse osaisin enemmän. Olen ollut ratsastaessa ja tallilla huonotuulinen, ja koko harrastaminen on mennyt pelkästään suorittamiseksi. Se mikä oli ennen uskomattoman hyvää ei ole nyt edes riittävää, ja ratsastuksen jälkeen tuntuu aina että yhteistyö ei toimi ja jotain jää puuttumaan. Se poni joka oli minulle viime vuonna kallein aarre, joka sai aina hymyilemään ja jonka kanssa koin niin paljon uutta tuntuukin nyt itsestäänselvyydeltä.

Sen kanssa suorittaminen tuntuu ikuiselta työmaalta. Kun sen on ratsastanut alusta saakka itse, ja opettanut sille ne asiat mitä se osaa miettii alitajunnassaan jatkuvasti että olisinko voinut tehdä jotain paremmin? Olisinko voinut ratsastaa sitä erilailla, niin että se liikkuisi enemmän innoissaan eteen ja olisi energisempi? Ponin perusluonnetta en pysty muuttamaan, ja tiedän että Goldi ei ratsastuksellisesti ole lähelläkään unelmahevostani. Sen luonne on kuitenkin täyttä kultaa ja se yrittää aina parhaansa, vaikka kuski sähläisi selässä mitä tahansa. Ja se on luonteenpiirre jonka haluan siinä säilyttää, ja sen takia on asialle tehtävä jotain. Jos siltä aina vaatii vain lisää ja mikään mitä se tekee ei ole riittävää, katoaa miellyttämishalu todella nopeasti. Jossain vaiheessa se menee minulta kuitenkin myyntiin, ja silloin haluaisin sen menevän jonkun lapsen opetusponiksi, sillä tiedän sen luonteen olevan mitä mainioin siihen tarkoitukseen.

Olen todella onnellinen, että tajusin tämän asian. Samalla olen todella surullinen siitä, että asiat ikinä menivät tähän jamaan. Kunnianhimoa täytyy löytyä, mutta tämä on niin kallis harrastus että siitä pitää nauttia jotta se palvelee ketään. Itselläni kuluu niin tolkuton määrä rahaa kuukaudessa, että olen monesti miettinyt tämän järkevyyttä. Jos tallille meneminen tuntuu velvoitteelta, miksi ihmeessä maksaa siitä monia satoja euroja? Nyt kun ymmärrän tämän, on paljon helpompi lähteä muuttamaan asioita.

Nyt otan uuden linjan. Kun talleilen, mennään oman ja ponin jaksamisen ehdoilla. Jos aikeena oli mennä koulua kentällä, mutta tallilla ei enää teekkään mieli vääntää aitojen sisällä on aina vaihtoehtona lähteä maastoon. Meillä saa uudella tallilla tehtyä pitkiäkin lenkkejä, ja oikeastaan vain mielikuvitus on rajana. Meillä on myös kilometrin mittainen harjoitusrata, jossa pystyy treenaamaan lähes yhtä hyvin kuin kentällä. On erittäin tärkeää, että liikunta pysyy kiinnostavana ja monipuolisena - muuten käy niinkuin minulle on käynyt. On todella tärkeää oppia myöntämään myös omat virheensä, ja minun virheeni on ollut tehdä samoja asioita kuin muut. Jos muut kilpailevat poneillaan tavoitteellisesti ja valmentautuvat useasti viikossa, ei se tarkoita mitenkään että minunkin olisi pakko tehdä niin. Tärkeää on molemminpuolinen luottamus, minä luotan Goldiin mutta luottaako se todella minuun? Onko sen mukava työskennellä kanssani jos olen aina huonolla tuulella? Itse en ainakaan jaksaisi työkaveria, joka kiukuttelisi jatkuvasti.

Näistä asioista on todella vaikea puhua ääneen, kirjoittaminen tuntuu helpommalta. Olisi vaikeaa puhua näistä kenenkään ystävän tai perheenjäsenen kanssa, kun kaikki on kuitenkin näennäisesti hyvin ja molemmat voimme hyvin. Goldista en ole luopumassa, mutta haluan löytää uudelleen sen tunteen joka minulla oli sen kanssa viime kesänä. Kun mitään ei ollut pakko saavuttaa, mutta kaikki oli kuitenkin saavutettavissa - jos vain kurotti tarpeeksi. Sillä ajatuksella lähdetään tästä eteenpäin liikenteeseen, saavutettavissa on vaikka mitä mutta sen tavoittelun täytyy olla hauskaa. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Minulla on poni, jonka omistamisesta monet muut haaveilevat. Ja se poni on täydellinen.